torstai 9. lokakuuta 2014

Syksy saapuu


Täällä taas pitkästä aikaan. Päivät menevät niin nopeasti,ettei edes muista kirjoittaa blogia. Pahoittelut siitä! Meillä on arki rullannut hyvin, jos ei lasketa sitä, että Örkki päätti tehdä meidän vessapaperirullasta lumihiutaleita. Alla kuva kauniista koristelusta.

Poika on selkeästi taiteelliinen ja kuten kasvattaja meille haettaessa sanoi: " Kyllä se Faltsu keksii jotain tekemistä, jos sillä on tylsää!". Ja näinhän se on. Meillä on kengät, sukat, alusvaatteet, kaukosäädin ja jokin muu asia saanut kyytiä.

Syksykin on tullut hirveellä vauhdilla, jopa niinkin nopeasti, että meidän ihana Örkki täytti viime viikon sunnuntaina 1- vuotta. Onnea vielä sisaruksille ! <3

Ihan synttäreiden kunniaksi tein pojulle herkullisen aamupalan. Meillä oli pakastimessa hirven lihaa, joten keitin sitä. Jos satuin poistumaan keittiöstä lihan keittämisen aikana, niin herra tulee komentamaan takaisin keittiöön. Kun liha oli valmis, niin sekoitin lihaan rahkaa. Örkki oli aivan onnesta sekaisin eikä tiennyt miten päin olla, kun keittiössä oli niin ihania tuoksuja.


 Lopuksi onnistuin rauhassa sekoittamaan synttäriannoksen ja jopa ottamaan kuvan meidän suurestä Örkistä. Onhan se nyt niin komia ja samalla kamalan suloinen!

Meidän perusarjen ohessa ollaan käyty Timin vahempien mökillä Ikaalisissa. On ihanaa olla välillä poissa kaupungin vilinästä ja Örkkikin selkeästi nauttii siitä. Toinen juoksee vapaana ja heittelee ittelensä leluja. Todennäköisesti joudutaan ostamaan jostain rivitalo tai omakotitalo todella isolla pihalla, jossa karvapallo saisi juosta päivät pitkät.

Kerrostalossa asuminen ei ole kyllä paras mahdollinen vaihtoehto uroskoiran kanssa. Varsinkin nyt, kun nartut kiinnostaa aivan liikaa. Joka kerta, kun jossain on juoksunen narttu niin korvat ja järki jää kotiin ja kuuluu jatkuvaa ininää ja ulinaa Örkistä. Se on hyvinkin rasittavaa.




Tästä syystä ollaan Timin kanssa mietitty kastraatiota, sillä se rauhottais meidän elämää todella, todella paljon. Lenkkeily ja arkikin olisi niin paljon helpompaa. Todennäköisesti kastraatio tehdä talven tai kevään aikana, kunhan löytyy meille sopiva ajankohta ja paikka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti