sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Beauceron Erikoisnäyttely Tammela 30.8.2014

Näin vuodet taas vierähti ja oli erkkarin aika. Itseäni jännitti aivan kalamasti, sillä Faltsun kanssa juokseminen on ollu yhtä pomppimista suunnasta toiseen. Luotin siihen, että pieni herra osaisi paikan päällä käyttäytyä.

Kävimme perjantaina hakemassa ranskalaisen tuomarin lentokentältä ja sen jälkeen suuntasimme kohti Tammelaa.  Tuomari oli todella ystävällinen ja sympaattinen vanhempi rouva.  Hänellä on kokemusta koirista ja beauceroneista todella monen vuoden takaa. Keskustelimme illallisella todella paljon koirista ja niiden jalostuksesta.

Aamulla meillä oli aikainen herätys ja pitkä päivä edessä. Faltsulle olin ottanu häkin mukaan, jossa se saisi rauhassa olla. Häkki ei kuitenkaan osoittautunut lempi paikaksi, mutta kyllä se sinne kuitenkin meni kun käski.

Olin ilmoittanut Faltsun urosten juniori-luokkaan, johon oli ilmoittautunut kymmenen koiraa. Meidät arvosteltiin ensinmäiseksi. Aluksi oli vaikeuksia saada koira pysymään paikoillaan, mutta lopuksi seistiin todella nätisti. Juokseminen sujui todella hyvin vaikka vauhtia olikin todella paljon.

Tuloksena oli JUN-EH, mikä oli mielestäni hyvä tulos. Tässä tuomarin arvio:

"10kk , dcc, erinomainen kokonaisuus,sopusuhtainen, hyvin rakentunut , vahva luusto, lähenevät pään linjat, hyvin kannetut korvat, erinomainen silmien muoto ja väri, jännittynyt selkä , hyvä takaosa, erinomainen karvan ja pohjavillan laatu, karvan pituus on hyvä, hyvin laskeutuva rinta, sopivan pituinen häntä, ruskea voisi olla punaisempi/tummempi, normaali liike ja esiintyy erittäin hyvin. Ja rodunomainen lähestyessä."
 

 
 
 
Luokassa oli todella korkeita koiria, jopa liian korkeita. Keskustelin tuomarin kanssa jälkeen päin koirien korkeudesta ja hän oli sitä mieltä, että osa oli varmasti ylikorkeita, mutta jos hän olisi mitannut kaikki koirat päivä olisi vielä enemmän venynyt.
 
Tarkoituksena olisi mennä joulukuussa Helsinki Winner 2014- näyttelyyn Machon ja Faltsun kanssa. Ilmoittautumisen hinta on aika kirpaiseva, mutta onhan se myös hieno tapahtuma ja taas uusi kokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti